Yhteystiedot

Kuka minä olen?

Nimeni on Tarja Rinta ja perustin yritykseni Rinta Rottingilla vuonna 2016.

Sisustaminen ja ompelu, kuten myös kaikenlainen käsillä tekeminen, ovat minun vahvuusalueitani. Innostun erityisesti, kun voin suunnitella ja käyttää vanhoja tekstiilejä ja tavaroita uuden luomiseen. Kierrätysideologia on sydäntäni lähellä.

Tykkään myös pyöritellä huonekaluja uuden ilmeen aikaansaamiseksi. Kodin stailausta myyntiä edistämään teen myös sillä periaatteella, että hyödynnetään olemassa olevaa hyvää, ja karsitaan ja järjestellään paikat myyntikuntoon.

Myös järjestäminen on minulle luontaista. Tykkään, kun kaikelle on paikkansa ja paikka kaikelle. Ammattijärjestäjänä olen järjestämisen ammattilainen ja autan Sinua luopumaan turhasta ja järjestämään jäljelle jäävät loogisesti ja järkevästi.

Konsepti yritykselläni on sellainen, että pystyn auttamaan sinua monessa asiassa monipuolisella osaamisellani!

Koulutus

Olen suorittanut sisustusalan ammattitutkinnon, erikoistuen tekstiileihin ja sisustamiseen. Olen käynyt läpi myös ammattijärjestäjäkoulutuksen ja olen Suomen ammattijärjestäjät Ry:n jäsen.

Rinta Rottingilla

Tarja Rinta

Karjalankatu 5

61500 Isokyrö

050 559 6200

info@rintarottingilla.fi

Y-tunnus 1395256-1

Ota yhteyttä

Lähetetään lomaketta...

Virhe palvelimessa.

Lomake vastaanotettu.

Graphic Design by Annemari Matkala // Toteutus Erno Jaatinen

Yhteystiedot

Rinta Rottingilla

Tarja Rinta

 

Karjalankatu 5

61500 Isokyrö

Ota yhteyttä ja sovitaan tapaaminen!

 

info@rintarottingilla.fi

050 559 6200